Olipa kerran kolme kaverusta, jotka kaikki ajattelivat, että olisi kätevää kun olisi toisinaan auto käytössä. Kellään kolmikosta ei kuitenkaan ollut
oikeaa tarvetta autolle, vaan se olisi selvästi ylellisyyskapine.
Sattuipa niin, että kolmikko tuli keskustelleeksi aina toisinaan mahdollisuudesta pitää kimppa-autoa, ja helmikuussa 2007 asia lopulta aktualisoitui sille tasolle, että innokasta tutkailua nettiauto.comissa harrastettiin harva se päivä. Auton speksejä mietittiin pitkään ja hartaasti.
Auton piti olla farmari, jotta sillä voitaisiin kuljettaa suuria tavaramääriä aina tarvittaessa, ja jotta pidemmätkin ihmiset mahtuisivat takapenkille mukavasti. Tuttujen autonomistajien kanssa jutellessa selvisi, että kaikilla on oma näkemyksensä siitä miksi X on paras malli ja Y taas aivan surkea. Valitettavasti vain näkemykset menivät myös suuresti ristiin. Volvoon päädyttiin lopulta, koska hintahaarukkamme autoilla on tyypillisesti ajettu kohtuullisen paljon, ja Volvon moottorin pitäisi kestää nelisensataatuhatta kilometriä. Auton kuitenkin ajateltiin olevan käytössämme useita vuosia.
Volvoista Lahden namupala meni sivu suun, Kaivokselassa katselmoidut autot eivät olleet niin ihania, että olisi heti ostettu, mutta lopulta osui Hämeenlinnassa silmiin kivanlainen paketti, jota sovittiin katsottavan heti seuraavana päivänä. Mukaan värvättiin autoista paremmin ymmärtävä henkilö, jottei tulisi ostettua ihan sikaa säkissä.
Punaisen Volvo 240:n tutkailun jälkeen sitten tehtiin kaupat. Hupaisana yksityiskohtana kauppahinta (2300 euroa) maksettiin 20 euron seteleillä, kun isompia ei ottomaatista saanut. Auton matkamittarissa oli n. 250 000 kilometriä.
Tarkemmin sanottuna auto on automaattivaihteellinen Volvo 240 vm 92, jossa on 2,3 litran moottori ja automaattivaihteet. Auton nimeksi tuli kolmen omistajan nimimallit yhdistämällä R. Binky Sleipnir.